Tervetuloa!


Vimmana valkoinen,maalaisromanttinen tyyli,joka on ihanan haasteellista saada onnistumaan kerrostalokolmiossa! Intohimoista kirppareiden koluamista ja kaiken sortin tuunaamista. Pitsiä,tähtiä ja aimo ripaus vaaleanpunaista.
Toivottavasti viihdyt täällä :)

tiistai 31. joulukuuta 2013

Uudella ilmeellä uuteen vuoteen

Mä olen kuulkaa nyt päättänyt,että tulevasta vuodesta tulee miljuuna kertaa parempi, kuin tästä! Toiveikkaana siis astun vuoteen 2014 :) On tässä vuodessa ollut paljon, paljon hyvääkin,mutta kyllä sen ensi vuoden on parempi olla aikas paljon parempi!!! Aivan järisyttävää onnea minulle on kuitenkin suonut rakas tyttäreni,päivästä toiseen <3  Iloa ja onnistumisen hetkiä, ja uusia tuttavuuksia tämä oma ja teidän blogit. Ilot ja murheet on saanut jakaa ihanien ystävien kanssa. On töitä ja koti ja muodoista päätellen myös ruokaa on syöty :P Jänniä vanhenemisen hetkiäkin on saanut kokea:alkuvuodesta piti hankkia ekat silmälasit ja melkein heti 40 täytettyäni alkoi pukkaamaan ensimmäisiä harmaita hiuksia! Mutta enpäs jupise vaan olen kiitollinen kuluneestakin vuodesta :) (ja lasken minuutteja uuteen :D ). 

Vietän tätä aattoa ihan yssisseni. Päätin jo töissä,että illalla tilaan pizzan, luen jotain hyvää pokkaria ja rentoudun. Päätin kuitenkin käväistä vähän kaupungilla,kun piti se pokkari hankkia :D ! Kummasti tarttui vähän muutakin matkaan, mutta ihan sulassa sovussa lompakon kanssa onneksi kuljettiin. Ja sitten löytyi taas se -yksi just oikea esine-, josta kaikki sitten lähti! Pizzan kyllä tilasin,mutten malttanut syödä hirveesti, kun piti päästä laittamaan uutta ilmettä kotiin! 

Tuo iiihanan iso, hopeinen &-merkki! Tällaisia &-merkkejä kun kotona oli vasta 2...Mutta pienempiä ja valkoisia ;) Tiesin heti minne sen haluan laittaa. Tuohon minun ja tyttäreni nimikirjainten väliin. Koska potkikoot elämä vaikka miten, onni on aina äiti&tytär <3 <3


Ja tuosta merkistä lähti sitten koko hyllyn somistus vaihtoon. Ja jo oli aikakin! On jo pidemmän aikaa jotenkin nyppinyt tuon hyllyn tavarat.No eipä nypi enää.


Köyhäinhopeiset kynttiläpallotkin mahtuivat kapealle tauluhyllylle, kun käänsin ne tuunaamani God Jul-palikat lappeelteen niiden alle ;) 


No tuttuun tapaani mopo lähtikin sitten keulimaan :D Pistin tv-tasonkin tavarat vähän uusiksi. Tekipäs hyvää :)




Ja juu maar; nyt tykkään! Tätä näkymää kun tulee tuijoteltua joka ilta, kun tässä sohvalla bloggailen. Nyt ei säre silmiä enää :) 
 

Tunnustan myös olevani vähän taikauskoinen; nyt on jotenkin sellainen kiva fiilis,että kun kodissakin on vähän uusi ilme, voi myös uusin silmin astua uuteen, erilaiseen vuoteen! Mielikin on hyvä kun sai jotain nättiä aikaiseksi :)


On ollut niin mukavaa tutustua teihin täällä blogimaailmassa! Lukea ihania kommenttejanne, ihailla ideoitanne ja kotejanne ja jakaa innostusta sisustukseen, tuunailuun ja puuhailuun!! Jatketaanhan ensi vuonnakin! 

Toivotan teille uuden vuoden myötä kaikkea hyvää!
 Iloa ja onnea syvää <3

Nanette

16 kommenttia:

  1. Olet kauniisti sisustanut :) Ihanaa uutta vuotta Nanette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! Ja samoin sinulle ja koko perheellesi :) Toivottavasti vointi on jo parempi...?

      Poista
  2. Kivalta näyttää, taas kerran. ♥ Oikein ihanaa uutta vuotta sulle Nanette! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, taas kerran :) <3 Kyllä kehut aina lämmittää ;)
      Ja kiitos,sinulle ja läheisillesi myös ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  3. Kaunista on, vaikka itse tykkään modernimmasta niin saan tästä hyviä inspiraatiota omaan kotiin. Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Sehän näissä blogeissa onkin niin kivaa; vaikkei olisi ihan omanmakuinen tyyli,niin inspiraatiota kuitenkin saa!
      Sinulle myös oikein hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Ihanaa omaa aikaa, kyllä sitäkin kaipaa, vaikkakin niin mukava on olla läheistenkin kanssa. Itse saan aikaiseksi enempi aina yksinollessani. Kaunis kokonaisuus, kyllä tuossa on mukava bloggailla. Ihanaa uutta aikaa sinullekin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin saan juuri silloin kyllä eniten aikaan,kun touhuan ihan yksikseni. Eikä silloin oikein maltakaan niin omia juttuja touhuta,kun tyttö on kotona :) Paitsi sitten yömyöhällä ;)
      Kiitos,kokonaisuudesta tuli kyllä aika ilahduttava :)
      Vielä kerran hyvää uutta vuotta Tanni!

      Poista
  5. Kaunista:)
    Niinhän se yleensä on, että ostat jotain uutta, niin samalla vaihtuu vanhojenkin esineiden paikat. Mutta se on todella rentouttavaa ja mukavaa puuhaa siirrellä paikasta A paikkaan B. Samalla saa piristystä sisustukseen sekä itselle, kun miettii uutta paikkaa esineelle;)
    Täällä blogissasi on mukava käydä!
    Ihanaa Uutta Vuotta Sinulle ja tyttärellesi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menee kyllä just noin; yksi siirto johtaa toiseen,kolmanteen jne. :) Ihanaa puuhaa!
      Tosi kiva kuulla,että täällä viihtyy <3 Samat sanat sinulle!

      Nyt se vuosi sitten alkoi,eli vielä kerran hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

      Poista
  6. Kuulostaa niin hyvältä tuo sun oma aika :) Sulla on kyllä tuota silmää sisustamiselle ja kaikelle kauniille :) Onnekasta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että,kiitos kovasti!! Välillä kun itseään ja toteutuksiaan vähän epäilee,niin on kiva kuulla jonkun sanovan noin nätisti :) !
      Ihanaa uutta vuotta sinulle!

      Poista
  7. Parahinta uuttavuotta :D Se on kyllä heti ku meet tuon kolomenkympin yli niin rupiaa paikkoja kolottamaan ja vaivoja ilmaantumaan... Henkisesti ei kyllä vanhenemista "onneksi" tapahdu, mitä nyt torkahtaa sohvalle kesken illanvieton;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle!(pitkästä aikaa! Kiva!! )
      Ihan totta turiset; kroppa vanhenee,vaan pää ei. Ja se on hyvä se.Useimmiten :D Mitäs nyt pienistä nukahteluista :D :D

      Poista
  8. Voi ku näyttää kivalta!! <3 &-merkki passaa kyllä mukavasti tuohon hyllylle kirjaimien kaveriksi! Ihanaa uutta vuotta sinulle ja tyttärellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla,kiitos :) Tuo merkki oli muuten aikamoinen löytö,ainakin mun mielestä; 7euroa,Tigerista! Ja on vissiin maalattua posliinia,ei siis muovia ainakaan.
      Kiitos uuden vuoden toivotuksista myös! Teille myös kaikkea hyvää tälle vuodelle :)

      Poista

Kommentit tekevät minut niiiiin iloiseksi! Kiitos!